maanantaina, elokuuta 16, 2010

2. kausi: Dukan-dieetti 8.pv - 74,6 kg

Viikonloppu meni vähän kaljoittelulinjalle ja sen seurauksena vähän pizzalinjallekin, hiukan harmittaa mutta ehkäpä suurta vahinkoa ei ole sattunut, let`s see! Muutenkin tätä turvotusta tuntuu olevan pian alkavien menkkojen takia, joten viikon päästä viimeistään olokin pitäisi olla tasoittunut eikä turvotusta toivon mukaan ole. Ja onneks helteetkin alkavat hellittämään, viitsii jopa harrastaa liikuntaa eikä tarvi hikoilla pelkän ilmaston takia :) Ensi kuussa toivon mukaan pääsen opettelemaan boulderilla kiipeilyä sekä Pilatesta, jej! Kumpaakin olen aina halunnut kokeilla ja tänä syksynä se voipi jopa onnistuakin. Ja syksyisin on kiva käydä lenkkeilemässä.

Tänään jouduin olosuhteiden pakosta syömään ei-proteiinista ruokaa koulutuspäivän takia. Kävimme lounaalla thaimaalaisessa ravintolassa ja siellä ei oikeastaan ollut muuta itselleni sopivaa tarjolla kuin salaattia, kevätkääryleitä ja kasvis-nuudeli -sekoitusta. No, sillä linjalla sitten mentiin. Ei tämä dieetti nyt tunnu ollenkaan Dukan-dieetiltä, koitan ottaa itseäni niskasta kiinni. Hemmetin raejuusto kun alko tökkimään! Tarvii alkaa tosissaan kehittelemään eri ruokalajeja mitä voisi syödä. Perjantaina teinki uunimunakasta, tein sen sellaiseen syvään vuokaan, mutta ensi kerralla taidan tehdä siitä "pannarimaista". Onneksi proteiinipirtelö on edelleen yhtä nannaa, samoin rahka :)

Ei kommentteja: